Monday, November 26, 2007

2007: Hevifestiseikkailu

Joo'o, marraskuun 24. 2007 onnistu jo alkamaan aivan hyvin, kun saatiin kamat kohtuullisen joutuisasti keikkapaikalle ja lava pystyyn ennätysajassa. Ongelmat alko kun PA:ta säädettiin pystyyn. Ensin ei kuulunu kaiuttimista mitään, sitten tajuttiin, että ne ei olleet kytketty, kun 20 minuuttia oli ihmetelty. Seuraavaksi huomattiin, että vain toisesta kaiuttimesta kuului ääni ja siihen paljastui syynä olevan joku kumma piuha väärässä äänipöydän liittimessä. No, tässä vaiheessa alkoi sitten ääni kuulua molemmista kaiuttimista, joten päästiin tekemään pikainen soundcheck ja ensimmäinen bändi, Gorephilia, nousi lauteille. Tällä välin vein auton kotiin ja opettelin uuden oman kappaleemme sanoja.

Seuraavaksi vuorossa oli Regression, jonka kerkesin jopa näkemään, ja jätkät veti kyllä omasta mielestä varsin kelpo setin. Heidän soittonsa jälkeen paljastui kuitenkin, että toisen kitaravahvistimen edessä olevan mikin kanava äänipöydässä oli mykkä, joten siihen heitettiin sitten toinen laulumikki. Meidän kannaltamme tämä olisi ollut varsin arveluttava ratkaisu, sillä tarvitsisimme 2 laulumikkiä ja 2 kitaravahvistinta.

No, Medicated nousi lavalle sen suuremmitta vastoinkäymisittä ja heidän settinsä puolivälissä itse vetäydyin takahuoneeseen lämmittelemään ja kertaamaan vielä niitä uuden kappaleen sanoja. Jossain vaiheessa Turkka sitten tuli takahuoneeseen sanomaan, että äänipöytä on levinnyt. Kauhu alkoi hiipiä sisuksiimme ja Medicated lopetti settinsä tähän, ilmeisestikin toiseksi viimeisen biisin puoliväliin.

Ilmoitin kuitenkin yleisölle, että koitamme saada hätävarusteet pystyyn ja siirsimme laulut, kitarat, basson ja basaritriggerit Tuomas-äänittäjän pienempään äänipöytään. Lopulta tämä ratkaisu osoittautui niin toimivaksi, että pystyimme soittamaan oman settimme, mutta yleisöstä oli luultavasti yli puolet kerennyt jo poistua tässä vaiheessa. Soitto kuitenkin sujui sen kummempia tökkimättä ja minulta huudettiin paita pois päältä ennen kolmanneksi viimeistä biisiä. Vastoinkäymisistä huolimatta ihan hyvä keikka siis. Ogelin perushevarit kyllä loistivat poissaolollaan taikka eivät vain jaksaneet pitata. No, ehkä sit ens kerralla kun ei Nile soita nosturissa samana päivänä.

-Henri "Caskelot" Harell

Sunday, November 18, 2007

Getting ready for Heviosasto fest '07

Morg hit the rehearsal room for some serious recording in preparation for the oncoming Heviosasto festival '07. Bands Medicated, Regression and Gorephilia will be performing with Morg at Oulunkylän nuorisotalo. Here's a link to the flyer: morg.pp.fi/fest07.jpg

The gig on the 24th of november will be entirely recorded and shot (hopefully) with multiple video cameras. The aim is to put together a DVD with a few songs from each performer that is then to be distributed.

So, the reliability of our equipment needed the test it had not yet received. Burharhar. To help us with everything, Tuomas, a friend of the band offered to lend us some of his equipment (microphones, cables and a mixing table). Our goal was to record uninterrupted for around 45mins, the duration of one set. On the "to-record" list were such unveiled new songs as "Monolith" and another song still under its project name "I Surrender".



After 45mins of recording, we realised that we had only been recording two vocal microphones. Which was nice, because we now understood that we had wasted 45 mins. It had all been for nothing! \o/

Luckily, a set of overhead microphones were attached to a laptop, enabling us to put the tracks together to make a fairly decent sounding recording. These recordings, out of general opinion within the band, have been denied from the public. So the only way you are going to hear them, is by coming to the show on 24.11.2007 !

See ya there!

Yours truly,
- Chris